*

Lähdesmäki Yrittäjä. Ylittäjä. Yhdistäjä.

Lopulta olen väärässä

Maailma tuottaa kokoajan tapahtumia, jotka muistuttavat toisiaan, mutta eivät ole toistensa kaltaisia. Kiireessä ja kapasiteettimme puutteessa harhaudumme uskomaan, että yhdistävät tekijät takaavat yhdistävät ratkaisut. Tämä tuottaa historiasta väärin oppimisen lisäksi puhetta kuten "tiedän mistä on kyse", "olen nähnyt tämän aikaisemminkin" tai "kuten jo viime vuonna sanoin".

 

Emme tiedä, emme ole nähneet ja emme ole sanoneet. Tiedämme, näemme ja sanomme jotain likiarvoisa ja epämääräistä, mutta jälkikäteen tulkitsemme itseämme tarkasti ja määrämittaisesti. Tämän hyväksyminen johtaa kahteen kipeään huomioon meistä itsestämme: emme siedä riskiä, emmekä epätietoa. Tahdomme, jopa vaadimme, varmuutta ja tietoa silloinkin kun se on meidän saavuttamattomissamme.

 

Kun talouden papit, analyytikot, ennustavat pörssikurssien kehitystä vuosi toisensa perään väärin, silti olemme valmiita kuuntelemaan heitä uudestaan ja uudestaan sekä sijoittamaan ropomme markkinamekanismien armoille. Kun uskonnon analyytikot, papit, tarinoivat uskosta tosiasioina, pidämme heitä jumalaluuden asiantuntijoina ja uskomme sielumme byrokratian haltuun. Siirrämme riskiämme ja epävarmuuttamme, kun emme kestä sitä, että emme tiedä ja mikään ei ole varmaa. Maksamme tästä varainhoitopalkkioina ja kirkollisveroina.

 

Kuitenkin rehellinen kysymys on esitettävä? Miten hemmetissä me voisimme tietää ja olla pienessä valitussa oikeassaolevien porukassa? Miten on mahdollista, että kaikki eivät rikastu kun muka tiedämme aktiivisijoittaja-analyytikkojen avulla yritysten menestyksen etukäteen? Miten on mahdollista, että yhden nasaretilaisen jumalkandidaatin reissun huipentuma olisi se, että pohjoisessa Suomessa pieni porukka voi ihan pokalla uskotella itselleen, että he ovat ymmärtäneet uskon totuudet, ja muut eivät ole?

 

Sen sijaan yhä pienempi porukka rikastuu yhä enemmän ja nopeammin epälineaarisessa ja mittakaavattomassa maailmassamme. Samaa promilleluokkaa on sen todennäköisyys, että juuri minun määritelmieni jumala on juuri se olemassaoleva jumala. Silti sijoitamme ja käymme kirkossa.

 

Jos uskaltaisimme myöntää, että raha-asiamme ja uskonasiamme ovat huimia riskejä, joissa todennäköisesti olemme väärässä. Tämä voisi luoda nöyryyttä hyväksyä myös toisten tavat ja uskomukset, jotka ovat todennäköisesti yhtä väärässä kuin mekin.

 

Ylpeyttämme voisi olla kantaa riskimme itse ja hyväksyä epävarmuutemme siitä, miten asiat olivat, ovat ja tulevat olemaan. Sitten voimme sijoittaa ja käydä kirkossa ilman, että oikeassa olemisen harhamme saisi meissä vallan. Tiedämme, että lopulta olemme kaikki enemmän tai vähemmän väärässä kaikesta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Toimituksen poiminnat